Lähdettiin tänään ex-temporee naapuripaikkakunnan mätsäreihin turisteiksi. Tarvitaan eilisen perusteella lisää häiriötä ja kun sopivasti yhteen paikkaan kerääntyy iso kasa koiria ja hälinää on taatusti luvassa niin mikäs sen parempi ! Alkuun M oli ihan rauhassa, toki otti kierroksia taas muista koirista ja etenkin muista uroksista. Aina kun örinä alkoi niin kiellettiin ja annettiin muuta tekemistä esim. pyydettiin perusasentoon, maahan, istumaan, istumaan eteen. Seuraamista otin myös, tosin silloin vain kun koira oli rauhallisempi. Toimi seuraamisessa hienosti. :-)
Seuraaminen tuolla koiralla on parantunut entisestään kun saatiin Tiinalta & Kaarinalta kullanarvoisia vinkkejä tuohon seuraamiseen, se tosiaan seuraa nyt mun liikettä, ei käskyä ! Ja Pernilla Tallbergkin kehui eilen meidän seuraamista silloin kun M oli kartalla mitä tehdään, ei kehunut suotta. ;-)
Huomatkaas Moskun ihananihana vaaleanpunainen heijastinpanta ! Panta tuli viimein, on hieno, pinkki pukee tummaverikköä varsin hyvin. Moppaa tosin tuntuu hävettävän, nou hätä Moppa, tuo on vaan edustuspanta, meillä ei oo kuin yksi puolkurkkari ja mä itse tykkään noita käyttää eniten. Sitäpaitsi tuo sopii mun tulevaan reeniliiviin. Niin ja miksi tuo piti saada niin se on leveä ja pehmeä -> mukava koiralle. :-)
On hauska miten on huomannut itse sen, että ei tokossakaan riitä että on hyvä koira. Vaatii myös ohjaajalta malttia, osaamista ja kokemusta ! Mä veikkaan että kun olisin itse ollut alusta asti osaavampi niin nuo ykköset olis tulleet tokosta heti. On vaan ollut ilmiselviä asioita joita ei reenatessa ole tajunnut, ennenkuin kaik on kussut kokeessa. Nyt on viisaampi ohjaajakin, tosin vielä lisää kokemusta ja tietotaitoa tarvitaan. ;-) Etenkin nyt on haussa keino jolla saada Mopan kierrokset alas koetilanteessa kun se vetää pultit muista uroksista. Tänään mulla oli kiviä mukana joita nakkelin koiralle, se rakastaa kiviä yli kaiken, ainakin mätsäreissä sain sen huomion itseeni helpoiten kivillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti