sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Pihailua

Viimeisen neljän vuorokauden aikana ei ole Katla tehnyt kuin yhdet pissat sisälle, nekin tuli äidin keittiön lattialle ja minä ehdin onneksi kaapata pennun syliin ja viedä pihalle ! Katla ilm. sai jonkinlaisen 'ahaa'-elämyksen että sisälle ei saa pissiä ja on reippaasti esim. viime yön pidättänyt. Tähän mennessä se on joka yö mut vähintään kerran herättänyt ilmoittaakseen pihalle pääsytarpeestaan paitsi viime yönä jonka neiti nukkus hienosti ja antoi meidänkin nukkua rauhassa. Nyt mä vaan odotan että mikä yö se osaa yhdistää sen että 'viuviu'->pihalle-> jos on tylsää niin tuota 'viuviu'ta voi käyttää ilman pissahätääkin..

Käytiin viikonloppuna etelässä mun vanhempien luona äitienpäivän ja loman kunniaksi. Vanhemmilla on iso omakotitalo ja iiso ihana piha jossa koirat sitten sai olla vapaana aamusta iltaan, mitä nyt Katla kävi aina välillä sisällä nukkumassa kun neiti ei oikein olisi malttanut aina rauhoittua. Oon myös yllättynyt miten hienosta molemmat koirat matkustaa autossa ! Kummankaan kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa, kunhan on pistänyt koirat autoon ja lähtenyt liikenteeseen. Katla on myös hyvin ymmärtänyt että takakontissa ei Moskua tarvitse rääkätä. Ihan hyvä aika oppia sekin tosiasia, enhän mä neitiä enää edes pystyisi kuljettamaan etupenkin jalkatilassa kun ei se enää sinne oikein mahdu !



7 kommenttia:

Tiia ja Arto kirjoitti...

Huippuja kuvia ja ihana ilme Moskulla, kun se pallo suussa juoksuttaa pienempää perässänsä :D

Tiia ja Arto kirjoitti...

Työ ette ollutkaan erkkarissa :(?

Anonyymi kirjoitti...

Vau oikeesti kuinka upeita kuvia! millaisella objektiivilla kuvaat?

Unknown kirjoitti...

Upeita ovat kuvat ja kylläpä Katla kasvaa kovaa vauhtia!

Muuten, ainakin mulla kuvat menee "yli rajojen", eli täyttää koko sivun... onko tarkoituksella vai olenko ainoa jolla näkyy näin?

Unknown kirjoitti...

Blogipäivityksiä odottaen ;-)
Meillä olisi teille haaste blogissa!

Anne kirjoitti...

Meillä myös... :D:D

T. Anne ja Romeo

http://nonomooreromeo.vuodatus.net/

Andrea Soilander kirjoitti...

Ihania kuvia! Mosku näyttää olevan kärsivällinen ja hyvä roolimalli Katlalle. :) Pomottaako se Katlaa koskaan jos tyttö on liian villi?