perjantai 27. elokuuta 2010

Mietteitä..

Seuraamisen väljyyden takia oon pitänyt melko tiukkaa linjaa kotona; lelujen eteen tehdään työtä, samoin huomiota ei tipu ellei koira suorita pyydettyä tehtävää. Ilmeisesti seuraamisen väljyyden syynä joko ylitreenaus tai sitten ihan pelkästään jäävien liikkeiden ennakointi.

Oli kumpi tahansa niin karvamato veti kyllä pisteet reeneissä kotiin. Otin Moskulle vinkuvan pehmolelun mukaan jonka se sai palkaksi suolestaa. Ohjaaja seuraatutti meitä melko pitkää matkaa hihnassa- oli hyvä nähdä miten koira jaksoi seurata HYVIN koko 20m + käännökset ! Upee homma. Ilman hihnaa seuraamisessa koira edisti tai loittoni liikaa omaan makuun mutta tekeminen oli iloista, lahnailusta ei tietoakaan. Palkkasin sen aina hurjalla takaa-ajo leikillä ja nakoin sille pehmolelua riepoteltavaksi. Nyt ennen koetta en ota kuin su aamuna pienen seuraamispätkän ilman hihnaa. Pitää myös muistaa se että kokeessa saan sanoa koiralle 'seuraa' aina temponvaihdon yhteydessä. Ei sillä, Mosku reagoi mun liikkeeseen mutta tuo että saan käyttää 'seuraa' sanaa välissä niin vahvistaa käskyä koiralle.

Hyppy menee ekasta käskystä, seiso-käskyn yhteydessä ottaa pari askelta sivuun. Mutta tolle asialle ei voi enää mitään, katsoo nyt miten menee, pelottaa hirveesti, oon muutenkin tällainen stressipulla ja hermoan kaikesta mahdollisesta. Paikallaanolo on mennyt harjoituksissa ok, toivotaan että jatkaa yhtä varmasti kokeessa. Toinen mitä pelkään on liikkeestä seisominen, onnistuuko niinkuin treeneissä vai meneekö metikköön ?

Lähdetään huomenna Nikon isän luo Ouluun. Jännittää että miten Mokkula saa nukuttua vieraassa paikassa. Mutta over and out tältä iltaa, koneelle pääsen varmaan sunnuntaina seuraavan kerran jolloin mulla on toivottavasti jo toko-kokemus takana, toivottavasti hyvillä mielin. :-) Moskua varten on odottamassa maksalaatikko kokeen jälkeen !

Ei kommentteja: