maanantai 12. huhtikuuta 2010

Mosku, kulmakunnan konnien kuningas.

Moskulla on taas tänään ollut kokoaan isompi ego. Ikkunasta kuuluville äänille on pitänyt äristä, normaalisti kun niitä ei tarvitse komentaa. Lenkillä sen piti taas sikailla ja oman nimen kuullessaan se kääntelee korviaan pitkin päätä mutta ei mitään toivoa että vilkaisisikaan kutsujaa päin- otettiin sitten niksiksi koira lyhyelle hihnalle, aina kutsuttaessa Mosku jos pää kääntyy kutsujaa kohden niin hihna pidemmälle. Jotain lopputulosta rupesi näkymään loppulenkkiä kohden mutta.. Moskulla on näitä päiviä jolloin se on The Mies jota kukaan ei käske(tai niin se kuvittelee ennen kuin jompikumpi meistä palauttaa sen maan pinnalle). Hän on kulmakunnan hienoin holskumies, ja hänen omistukseensa kuuluu kaikki Ylivieskan tytöt.
Ulrika oli niin oikeassa kun joskus ohjeisti mua että holskulle ei saa antaa mitään ilmaiseksi ! :-D Pitää jatkaa taas tiukempaa linjaa tuon kanssa, lelua ei edes rapsutuksia tipahda ellei suoriteta ensin jotain käskyä.

Taisin pari päivitystä sitten mainita jälkikurssista jonne ilmoittauduin. Sain sieltä mailia, parin viikon sisällä alkaisi kurssi ! Makia homma. Harmittaa kun en tosiaan ole itse päässyt jälkeä aloittelemaan kun mulla ei juuri kokemusta kö. lajista ole niin eiköhän viimeistään kurssin jälkeen ole tämäkin laji tutumpi. Toiveena olisi rueta itsenäisesti treenaamaan jälkeä ja tottakai ottaa osaa mahdollisiin kursseihin ja koulutuksiin. Itseäni kun tuo jälki eniten pk-lajeista kiinnostaa.

Meidän pien vauvva täyttää pian vuoden, kahden vkon kuluttua ! Aika menee niin nopeasti. Vastahan se oli tuollainen syliin mahtuva pehmoinen ja pörröinen, nyt se on iso ja hieno.. :-)

Ei kommentteja: