lauantai 26. helmikuuta 2011

Fffoooodstuffs !

Yöllä iskee aina inspiraatio. Rupesin tekemään kasvissosetta Moskulle, ihan huvin vuoksi. Meillä ei Barffaamaan siirrytä kun tuntuu tuo nykyinen puolibarffi ruokavalio sopivan koiralle ihan hyvin ! Pohjana Canidaen Grain-free all life stages ruoka (jota saatiin VIHDOIN ja jota tulee pentukin sit syömään) ja aina yleensä vähintään ~puolet ruoasta on lihaa(note. paitsi silloin kun oon unohtanut että sulamassa olikin odotettua vähemmän lihaa) + sit lisänä kananmunia, maitotuotteita ja Nutrolin öljyä ja toisinaan lihaista rasvaa, aina liikunnan ja pakkasten mukaan. Omaksi iloksi(tai lähinnä koiraa varten kun aina syvästi toivon että se antais arvoa mun kokkailuille !) sit aina keittelen puuroja ja nyt päätin kasvissosettakin kokeilla. Mukaan joutui parsakaalia, lehtisalaattia, kurkkua, porkkanaa ja ananasta. Huomenna katsotaan mitä pikkumies tykkää, ei varmaan truu beefeaterina tykkää mutta opetelkoon syömään..

Mun elämää helpotti nyt suunnattomasti kun vanhemmat toi pikkupakastimen meille. Sain sen pyhitettyä kokonaan raakalihoille ja nyt se on täytetty sit kennelrehun antimilla, eli broilerin siivillä, lohella, jauhelihalla, hevosella.. Lisätäydennystä laitan tilaukseen ens vkolla, tonne pakkaseen uppoaa näköjään enämpi tavaraa kuin uskalsin toivoa !

Toissa viikollahan Mosku kiskoi itse pulkkansa kanssa omat eväät kennelrehun autolta kotia ja viime viikolla haettiin postista tuo canidaen ruokasäkki, niin luulis nyt olevan sapuskaa hetkeksi aikaa. Ruoat on olleet nyt kylmillä ilmoilla parvekkeella kun on pakkasia riittänyt(ja mä sain armon aikaa sen pikkupakkasen pesuun ja jäädyttämiseen..). Nyt sopivasti lauhtui niin iski eilen hoppu lyödä pakastimeen nuo ruoat.. Ainoa että 8,5kg broilerinsiipien irti hakkaamisessa ja pakkaseen taittelemisessa oli se oma hommansa. Nuo nyt onneks näyttäs olevan melko riittävää tavaraa niin ei ens kuulle tartte noita tilata. Jos tilais rustoluita ja kaikkea muuta jänskää..

maanantai 21. helmikuuta 2011

Vierailuja ja pulkanvetoa

Meillä oli jännä viikonloppu kun oli vieraita. Meillä on harvemmin vieraita käynyt pidempiä aikoja kun entinen asunto oli niin pieni, nyt uuteen asuntoon olin kutsunut mun vanhemmat pariksi yöksi(välimatkaa on se 480km niin heitä on turha päiväksi meille pyytää..) ja kaikenlisäksi vielä sunnuntaina kun vanhemmat oli lähteneet niin kaverini tuli käymään 8vkon ikäisen mittelipennun kanssa. Mosku osasi käyttäytyä asiallisesti pennun kanssa ja nuoli pentua puhtaaksi. Ensin piti tosin kokeilla lähtisikö pentu leikkiin mutta komensin Moskua rauhoittumaan ja olemaan kunnolla.

Taisin mainita viime postauksissa tuosta pulkan vedosta mitä on kovasti nyt reenailtu. Ohessa pari kuvaa. ;-) Kyydissä 11-vuotias pikkusiskoni Milla. Moskuhan siis on kuukausien ajan totuteltu ensin vetämään pulkkaa jossa vähän lunta painona, sitten lisätty pulkan painoa, sitten laitettiin kyytiin kauppaostoja aina vaihtelevilla painoilla, sitten siirryttiin jääkimpaleisiin. Eli pienempiä lasteja on sit ollut kyydissä pidempään, painavempia on vedätetty pieniä matkoja, kuten esim. Milla istui kyydissä aina ~10m kerrallaan ja se sai riittää. Yksi pätkä otettiin kovaa laukkaa kun koiralla menovirtaa tuntus olevan. Ja kivaa oli näköjään koirallakin. ;-)


Ja käytiin vielä Louhoksellakin. Jäälle oli joku jättänyt kartion ja kokeilin huvikseni kuinka Moskulla oli muistissa merkille lähetys käskyllä 'Merkki'. Huomautus tässä välissä että merkille lähetystä oli harjoiteltu kaksi kertaa ja molemmat niin että olin vienyt namin kartion luokse ja lähettänyt sitten. Yllätyin kun pyysin koiran vierelle ja päästin matkaan käskyllä niin se juoksi suoraan kartion luo ja jäi kenottamaan sinne ! Fiksu Mosku. ;-)



Loppuun vielä erinäinen kuvasaaste Louhokselta;





Ja pari kuvaa vielä viimeviikolta, pojat kävi kahdestaan pururadalla juoksemassa. :-)

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Mosku tekee töitä

Viime talvena tilaamani huskyvetovaljaat on nykyään just sopivat Moskulle ! Ollaan aloiteltu vetoharrastusta kun ei tuolla oikein pyörällä viitsi koiraa juoksuttaa niin saa vähän vaihtelevanlaista liikuntaa.
Viime viikolla yks ilta vaan lyötiin koiralle valjaat niskaan ja lumella täytetty pulkka perään ja alkuihmetyksien jälkeen('Mikä tuo on, miksi se seuraa mua !') Mosku tyytyi asemaansa kiskoa pulkkaa perässään. Sievästi se kulki keskustassakin vaikka pulkka rämisikin takana aina sulien suojateiden yli kulkiessa.
Kierrettiin kaupan kautta josta hain purkin maitoa, rehuja ja leipää ja Mosku pääsi tekemään töitä iltaruokansa eteen vetämällä ostokset kotiin.

Nyt ollaan pidennetty vetomatkkaa ja vaihtelevasti ostosten ja lumen kanssa laitettu koira vetämään jääkokkareita ja aina se yhtä suurella innolla on lähdössä mukaan kun se näkee että valjaat otetaan esiin. Mosku oppi tosi nopeasti taakan vedon idean ja nyt olis tarkoituksena että jos saisi tänä talvena mun 11-vuotiasta pikkusiskoa vedätettyä pulkassa.

Maanantaina Kannuksessa meiden reenejä tuli katsomaan Mari. Jokaiselle koiralle annettiin 15min aikaa että saatiin kertoa se tietty main problem ja meillä se oli nuo kaukokäskyt, joko koira liikkuu eteenpäin ylös noustessaan ja maahan mentäessä tai jos on takapalkka niin se kääntyy salakavalasti 180 astetta palkan suuntaan. Saatiinkin hyvä ohje opettaa kaukot ihan jumppasarjana ! Ei olisi tullut mieleenkään. Eli nyt aloitetaan ihan nollasta ja kotona jumpataan maahan-seiso-maahan 30 kertaa kahdesti päivässä ja istu-maahan-istu toisen 30krt kahdesti päivässä. :-D Ratkaisi varmasti meidän ongelman, minä luulin että kun koira istuu, menee maahan ja seisoo liikkeestä niin se osaa myös kaukokäskyt mutta mistä se tietää että sen pitää paikallaan olla koko ajan.. Mutta kuten todettu niin meidänkin kaik ongelmat lähinnä johtuu ohjaajan taitamattomuudesta.. :-D

Noudosta vielä, edelleen taistellaan noudon kanssa mutta eräältä labradorin omistajaherralta saatiin hyvä vinkki että ensin harjoiteltais kapulan kanto ja siitä taisteleminen(pelkkä vetäminen, ei anneta koiran mälvää kapulaa) kuntoon ja vasta sitten kun se on 120% varma että koira kantaa kapulaa missä vaan milloin vaan niin keskittyy luovutukseen. Kyllä se kapulaa siis jo osaa pitää istuessaan mun edessä mutta kun sille laittaa kapulan suuhun niin se sylkee sen pois tai pitää lannistuneena kapulaa toivotun ajan, yleensä se tiputtaa sen pois. Eriasia jos sen antaa saalistaa kapulan niin sitten se sitä pitääkin hyvällä otteella, tuntuu vaan sylkevän kapulan aina pihalle kun pyytää leikin ohessa istumaan. Noh, ehkä tää viel kuosiin saadaan. :-)

torstai 3. helmikuuta 2011

Lallallaa..

Mun pitäisi lukea Geometrian välikokeeseen mutta jostain kumman syystä ei nappaa.
Meillä oli tänään Easy Dogin reenit Oulaisissa, uusi paikka Moskulle vaikka tutut koirat oli mukana. Meitä oli 3 ohjaajaa ja 4 koiraa eli ihan hyvin ehdittiin tehdä, harjoiteltiin paikkamakuuta odotteluajalla ja seuraamista plus kaukoja. Kaukoissa koira liikkuu edelleen(!) vaikka palkka olisi takana. Se on liian tottunut hakemaan palkan multa kädestä, tätä nyt ruetaan hiomaan. Seuraaminen on tosi kivaa, pitää hyvin paikkansa ja pysyy mukana käännöksissä ja pysähdyksissä. Jäävissä liikkeissä se ei oo mokannut varmaan viimeseen kahteen kuukauteen..

Nouto. Niin noh. Edelleen harjoitellaan luovutusta. Mosku kyllä hakee kapulan ja kantaa sitä mutta juoksee kapulan kanssa komeesti ohi, edelleen. Ja yleensä kapulan hakuun liittyy komee 'metsästänmyyrää' loikka ja kapulaa pitää jäystää.. Tästä harjoitellaan eroon, silleen hissukseen kuitenkaan holskupojan intoa tappamatta. ;-)

Uusia asioita tänään oli merkin opettelu. Meän välkky hoksas nopeesti että mitä meinas käsky 'merkki'. Myös kokeiltiin kokonaisena ruutuun lähetys-ruudussa maahan käsky-ja seuraamaan lähteminen ja kaik meni paremmin kuin odotin. Maanantaina olisi taas Kannuksessa treenit ja meitä tulee Mari kouluttamaan.

Koulutuksesta puheenollen, saatiin paikka Piritta Pärssisen toko vkonlopulle ! Hieno homma ! :-)

Niin ! Ja nyt uskallan paljastaa sen suuren suunnitelman keväälle.. Seuraava kuva kertokoon kaiken ! ;-) <3

Kuva © Ulrika Ehrnstén