maanantai 28. maaliskuuta 2011

PahisKatla

Ensimmäiset päivät on menneet sopuisasti, ensimmäinen yö täällä pohjoisessa meni parin tunnin yöunilla kun pikkuneiti ilmoitti että hän ei sit jää tänne koiraportin taa keittiöön ! Ja tosiaan kyse ei ollut sellaisesta pienestä 'viuväyvöy,minuaparkaakunjääntänne !' vaan sellaisesta vihaisesta huudosta tyyliin 'ÄÄÄÄ-ÄÄÄÄPERKELEEESAAATANAAAPÄÄSÄKÄÄPOISNYTHETI !'. Yrittäkääpä siinä nyt sit nukkua. Kun yksinhän tuon neidin voi tänne jättää, kokeiltu ja harjoiteltu on, siitä se ei meteliä nosta mutta annas olla jos hänet jätetään toiseen huoneeseen nukkumisen ajaksi.. Eihän siinä muu auttanut kuin seuraavana päivänä harjoiteltiin siellä portin takana olemista. Seuraavana yönä sai nukkua jo parin tunnin sykleissä ja huuto ei kestänyt kuin muutaman minuutin. Seuraavana yönä huuto alkoi vasta kuudelta. Ja tänä aamuna ei oo kuulunut inahdustakaan !

Vielähän tuo sisälle pissii, ylläri kun on niin pieni, sit se pissii mun matoillekin joten päätettiin tuo viimeinen huonokin matto ottaa nyt sit kokonaan pois.. Mutta ulos tekee reippaasti pissoja ja on hyvin kiinnostunut kaikesta pihalla tapahtuvasta. Se ei suinkaan ole mitenkään pelokas vaan eilenkin meinasi lähteä uhoamaan naapurin sitikalle joka ei meinannut lähteä käyntiin. Onneksi tuo luoksetulo on sen verta varma jo tyttösellä että sen saa helposti pyydettyä luo ja neitihän tulee häntä vispaten hakemaan rapsutuksia. Se on niin ihanan iloinen ja reipas.




Ollaan harjoiteltu myös istumista ja omaa nimeä, samoin oman ruoan odottamista ja katsekontaktin ottoa. Fiksu tyttö oppii nopeasti. Ollaan käyty nyt suihkussakin ihmettelemässä kun neiti yleensä tykkää öisin juoksennella pissojensä päältä.. Ainiin, keittiötä neiti kalusti vähän uusiksi, ilm. tuo meidän vihreä verho ei passannut hänen mielestään vaan se piti kiskoa alas. Muita pahuuksia se nyt ei ole tehnyt, mikäli sisälle pissailemista, Moskun rääkkäämistä ja aamulla herättämistä ei lasketa.. Yllättävän vähän tuo hampaitaan meihin terottelee, muisteltiin just Nikon kanssa että Mosku oli paljon pahempi noiden hampaidensa kera.

Mosku parka on ollut kovilla. Pakko sanoa että itse pääsee huisin helpolla kun päästää kakaran juoksemaan Moskun kanssa. Moskua taas ei naurattaisi yhtään. Sillä ei enää kohta oo ees häntävilloja kun pentu roikkuu niissä.. Muuten Moppa on ollut ihanan pitkämielinen eikä ojenna pikkusiskoaan mitenkään erityisen kovakätisesti mutta muistuttelee toki jos riehunta menee överiksi. Moskua on toki huomioitu vähän enämpi nyt kun tuli tuo Katlahirviö taloon.

Ei kommentteja: