tiistai 27. heinäkuuta 2010

Noutokapula & eilinen röntgen

Ja syvä huokaus. En ole vielä löytänyt sellaista kevyttä muovista kapulaa joten yritin ottaa naksuttimen ja juustopalojen kanssa toipilaalle pieniä treenejä kapulan kanssa kun Mosku alkaa olemaan oma itsensä. Siihen tapaan se kärpäsiä ainakin metsästää. ;-) Mutta kun se ei suostu ottamaan edes noutokapulaa suuhunsa ! Ensimmäisen kerran se otti sen, naks ja juustonpala palkaksi, seuraavalla kerralla käänsi vaan päätä pois ja yritti lähteä tilanteesta pois. Laitoin jalat sen taakse ettei pääse lähtemään ja yhden kerran vielä sitten pienellä paineistuksella sain kapulan koiran suuhun -> naks ja hirveet bileet ! Ei se auta kuin treenailla ja keksiä joku kikkakolmonen miten tuon saisi kapulasta kiinnostumaan, itse oon tyhmä kun en ole aikaisemmin kö. liikettä lähtenyt opettamaan. Noh, treeniä treeniä ja jostain kevyempi kapula.

Tosiaan Mosku kävi eilen röntgenissäm kuvattiin se selkä. Selkä oli kunnossa, otettiin 3t kuvat ja kaik ok, hieno homma. :-) Nyt kun tietää että selkä ok niin voisi jollekin hierojalle kokeeksi varata ajan.

Tuo el. jossa Mosku kuvattiin oli vaan vähän ihmeellinen. Ja siis uoraan sanottuna TYMPEÄ.
Komenteli miten pidän koiraa kiinni rauhoittavan antamisen aikana, ei saanut edes lääkettä ekalla kerralla laitettua, ei tervehtinyt koiraa millään tavalla, käski vaan pitää koiran pään pois tieltä. Röntgenpöydälle laittoi meidät auttamaan(ja komenteli; et sä voi siitä pitää kiinni ! ' ja huiskasi mun käden pois ! :o Minä pistin takasin; -'NO JOS SÄ KÄSKET PITÄMÄÄN KOIRAA ALOILLAAN NI TUU ITE PITÄMÄÄN TAI NÄYTTÄMÄÄN JOS ET NEUVOA OSAA ! Oon ekaa kertaa röntgenissä koiran kanssa ni vois vähän miettiä siltäkin kannalta !' ja kun kysyin että ottaahan se ne 3kuvaa(oli alunperin ottamassa vaan yhtä oman pään mukaan !) niin totesi; 'miten asiakas tahtoo..' -'Joo no kyllä mä ne kolme kuvaa tahdon niin näkee sen koko selän ettei muuallakaan oo mitään'. Sit ekan kuvan jälkeen näin aiheelliseksi vielä muistuttaa että antavat mulle kirjallisen lausunnon mukaan. Se käski vaimonsa siihen, vaimo kysyi oliko mulla koiran papereita. Ei ollut, se eläinlääkäri siihen; 'miten sä oletat saavas virallisia papereita jos sulla ei ole itselläs papereita mukana? eihän me voida laittaa paperia jossa lukee että kuvasimme ison mustan koiran selän' (siis koiran tunnistusta varten et saavat sen koiran rekisterinumeroon yhdistettyä)
Siinä vaiheessa sit kärähti; ' mä kuvittelin että el. jolle maksan 100e jostain onnettomista kuvista omistaa sirunlukijan, mikä virka sillä sirulla sit muuten on ellei koiran tunnistus ? Se on kumma kun niitä sirunlukijoita on muillakin asemilla ! ' vaimo sit juoksi siinä vaiheessa sen sirunlukijan ja sai koiran tiedot. Älykääpiöt, kumma kun muuallakin on riittänyt se pelkkä siru ! Kehtas viel ksyyä toimistossa et mitä hän kirjoittaa siihen lappuun. Totesin et sinähän se lääkäri tässä olet en mä tiedä mitä sä siellä selässä näit. 

Olin muutenkin vähän väsy tuosta karseesta ilmasta johtuen niin en vaan malttanut pitää suutani kiinni, avomies mua vähän ruoti kotona että olin aika armoton kuulemma.. Mut saatana minä maksan sinne isoja rahoja niin kumma kun tullaan huiskimaan kättä pois ja sit vielä tytötellään ! Oonhan mä jo 21, eli en mikään tyttö. Suatana, vieläkin kärtsää kun muistelee eilistä. No Mosku kuitenkin on jo oma ihastuttava/raivostuttava itsensä, hyvä niin ! Se oli eilen niin raukka kun kannoin sen kotiin, 24kg täysin veltton ja 61senttisen koiran kantaminen kolmanteen kerrokseen(meillä ei ole hissiä) oli oma hommansa mut hengissä selvittiin. ;-)
Mosku sit nukkui, hoidettiin että sillä on vettä lähellä ja se vaan köllötteli pääosin eilisillan. Parin tunnin unien jälkeen se sit päätti nousta ja tarmokkaasti käveli perse heitellen mun luokse, ikäänkuin tuli ilmoittamaan et 'mamma hei, don't worry, kunnossa ollaan !' <3 Sit se kävi Nikoakin tervehtimässä ja vein sen sit takaisin lepäilemään. 

Äsken Mosku sai ruokaa, se oli eilen niin tillintallin etten sille edes ruokaa tarjonnut. Safka meni alas hyvällä ruokahalulla ! Tälläkertaa kupissa oli se 400gr Canidae ALS Grain Free-ruokaa, sit 300gr kalkkunanlihaa, kananmuna kuorineen, lohiöljyä ja vähän eilisestä ruoasta jäänyttä riisiä. Toi Canidae muuten passaa Moskulle ! Huippujuttu, vaikka edelleen sekoittelen tota vanhaa ruokaa vähän mukaan uuteen ruokaan niin paska-annokset alkaa olemaan jo inhimillisiä ja kiinteitä !

Laitoin muuten osallistumisen tonne Porvooseen, meillä on Boris Spoljaric tulossa tuomariksi, ei mitään käsitystä millainen tuomari kyseessä ! Mutta noh, en tosiaan odota ensimmäisen näyttelyn kaltaista menestystä, tonne varmasti tulee myös aikalailla holskuja kun on noin keskeisellä paikalla. EH'ta lähdetään hakemaan ja mukavaa näyttelypäivää ! :-) Ja tokihan pitää katsella Moskulle lisää leluja näyttelystä, as always.. 

Ei kommentteja: